Olen ollut koiranomistajana 17 vuorokauden ja reilu kuuden tunnin ajan. Tänä iltana siinä seitsemän aikaan iski eka todellinen turhautuminen, ja minua alkoi kaduttaa koko koiranpennun hankinta. Ensiapu löytyi, kun soitin parhaalle ystävälleni, ja sain vapaasti antaa harmituksen kulkeutua puhelun kautta toiselle ihmiselle.
Nyt, kun uutena koiranomistajana käyn monenlaisia ajatuksia läpi, etsin pentuaikaan ja koiriin liittyvää tietoa, ja ratkon koiranomistajuuden mukanaan tuomia uudenlaisia haasteita, päätin kirjoittaa ylös näistä aiheista. Minä en ole päiväkirjan kirjoittaja -tyyppiä - pikemminkin tarkoituksenani on luoda alusta, jossa voin saada vinkkejä kokeneemmilta koiranomistajilta, ja näyttää muille itsensä neuvottomina löytäville, että he eivät ole yksin. Täältä nimittäin löytyy yksi, joka yllättyi, kuinka vaativaa elämä koiran kanssa sitten kuitenkin on.
Matteo on tänään seitsemän kuukautta vanha, rodultaan villakoira. Minä olen nuori aikuinen opiskelijanainen.
Matteo puhuu koirakieltä. Minä puhun suomea, englantia ja muitakin kieliä, eläinkielistä hevonen tulee vielä paremmin kuin koira.
Matteo puhuu koirakieltä. Minä puhun suomea, englantia ja muitakin kieliä, eläinkielistä hevonen tulee vielä paremmin kuin koira.
Matteo on kasvanut lapsiperheen keskellä omakotitalossa neljän aikuisen koiran ja kolmen veljensä seurassa aina puolivuotiaaksi asti. Minä asun yksin kerrostalossa, ja minulla on ollut koira viimeksi, kun olin 11-vuotias.
Matteo on ollut joskus aiemmin yökylässä. Minä olen hoitanut villakoirapentuetta, ja muita pieniä ja isoja koiria.
Matteo muutti Tampereelle reilu pari viikkoa sitten, minä kaksi päivää aiemmin.
Tämän päivän turhautuminen tuli, kun soitin äidilleni. Ehdotin, että kävisin viikonloppuna kotona, johon sain vastaukseksi hienovaraisesti: "Olemme isän kanssa aatelleet, että jos nyt se koira ei tulisi tänne." Viikon takaisen ensivierailun jäljiltä kuulemma koiranhaju ei ole lähtenyt olohuoneesta pois, nenä vuotaa ja öisin kutittaa. Kutinaa oli myös pennunhakureissun jäljiltä, jonne äitini oli lähtenyt mukaan. Kutinaa oli kyllä myös sitä ennen. Sitä aiheuttaa joskus tyttären kotiin tuomat huonekalut, joskus naapurin pojan vierailu. Joskus sille ei ole syytä, mutta nyt se on ollut vaan todella paljon voimakkaampaa.
Hankin vartavasten hypoallergeenisen rodun ensinnäkin, koska olen itse ajoittain allergisoitunut koirista, eikä lähipiiristäni oikein löydy koiria, joten koirapölyihin ei ole muutenkaan totuttu. Villakoira on allergiaroduista yksi parhaimmista. Minä olen koirani useasti jo harjannut, ja ainut villa, joka karstaan irtoaa Matteon isosta turkista, on tassuun tarttuneen lian poisharjaus. Olen myös pessyt koirani kasvattajan ohjeitten mukaan näillä vetisillä keleillä jopa kaksi kertaa viikkoon.
Matteo ei silti haise samalta kuin IKEAsta ostettu lampaantalja, vaan Matteo haisee koiralta. Sen kynnetkin rapsuvat lattiaan sen kävellessä, mutta ne ovat kyllä asianmukaisesti lyhennetyt. Sen virheen kyllä tein, että ennen vierailua vanhempieni luona, puhdistin Matteon korvat, ja se korvanpuhdistusaine haisi vielä seuraavana päivänä, ja se haisi pahalle!
Asun ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen tällä seudulla, ja ystäväpiirini on toistaiseksi pieni. Minulla on koira, josta olen haaveillut koko elämäni. Kaupunkikoira ulkoilee kytkettynä, ja olin jo haaveillut retkistä lapsuudenkodin lähimaastoissa. Minulla on vanhemmat reilu puolen tunnin matkan päässä, mutta nyt siis tähän paikkaan Matteo ei ole tervetullut.
Tästä yksinään olisin varmasti selvinnyt, mutta Matteo kärsii myös eroahdistuksesta, ja olen nyt pari viikkoa ollut koirani vanki. Ensimmäisellä viikon jälkeen kuulin naapureiltani, että koira ei ollut jäänytkään 15 min - 2 tunnin ajoiksi yksin niin rauhassa kuin olin kuvitellut. Niimpä aloitimme yksinjäämisen oviharjotteilla, nollasta sekunnista alkaen. Pienessä asunnossa koira ehti heti alkuun leimautua minuun voimakkaasti, ja tästä on tullut todellinen haaste. Viikonlopun yhteisen reissun jäljiltä yksinolo oli taas nolissa, ja koira ulisi oven takana ihan pikaisen vessakäynninkin aikana.
Kun ruokakauppaankaan ei pysty lähtemään, ja ajatuksissa oli poikkeaminen kaupungin ulkopuolella rauhallisemmassa ympäristössä, niin tuo torjunta iski ikävästi. Jaettu huoli on kuitenkin puolihuolta, ja asioista puhuminen oikeasti auttaa. Nyt mielessäni on suunnitelmia ja tavoitteita minun ja koiran yhteiselon eteenpäin viemiseen, sekä myöskin valmius sen asian harkintaan, että tämä koira ei ole nyt tällä hetkellä minulle se paras, enkä minä välttämättä koiralle paras valinta.
Tekisi mieli jatkaa kirjoittamista, mutta on aika käyttää Matteo vielä ulkona, ja sitten painua pehkuihin. Aamulla siskoni tulee pelastamaan minut, ja pääsen hoitamaan ruokaostokset, kun hän jää koiravahdiksi. Mielessä olevia kysymyksiä ja mahdolllisia tulevia aiheitani: Miten kiintyä vanhempaan pentuun ja aikuiseen koiraan? Koiran yksinjääminen. Kuinka opettaa koira leikkimään? Mitä tehdä kun silmä punoittaa? Ihminen lauman johtajana. Koirakuiskaaja Cesar Milanin opit. Miten saada koira kulkemaan vierellä vetämättä ulkoillessa?
Tavoitteenani on vahvistaen kasvattaa mukava ja rauhallinen koira, joka on tervetullut mukanani useimpiin paikkoihin.
Tätä tavoitetta kohden,
Minä ja Matteo
